Niiranen haastattelee Kasea

Sensei Kasen haastattelu Tampereella 2002 © Jarmo Niiranen

Mikä on ollut mieleenpainuvin asia pitkällä karateurallanne? 

Rakkaus karateen, joka on kestänyt lähes kuuden vuosikymmenen ajan. En voi nimetä vain yhtä kohokohtaa, koska on tapahtunut niin paljon. Joskus kysyn itseltäni, miksi jatkan harjoittelemista. Minun täytyy jatkaa, koska karate antaa niin paljon. Karate on elämäni. Olen harjoitellut ja opettanut karatea kaikkialla maailmassa yli puolen vuosisadan ajan.

Mikä on karateharjoittelunne tarkoitus?

Jatkuva kehittyminen. Vielä nykyisinkin ollessani 73-vuotias tunnen kehittyväni. Kun päätän: ”minä olen se joka seisoo taistelun lopussa” — tämä on alkuperäisen budon henki. Näin tulisi harjoitella! Budo-karate vaatii 20–30 vuoden perustyön. Vasta tämän jälkeen voi alkaa ymmärtää karatea syvemmin ja nähdä asioita selkeämmin. Kehittyminen on jatkuva prosessi. Jatkuva harjoittelu on kaiken perusta.

Keiden opissa olitte aloittaessanne harjoittelun; kertoisitteko heistä tärkeimmät piirteet?

Gichin Funakoshi oli ensimmäinen opettajani, hänhän perusti Shotokan-tyylisuunnan. Hänen karatensa oli enemmän okinawalaista. Seisonnat olivat lyhyitä, eikä jalkatekniikkaa juuri ollut. Toinen opettajani oli hänen poikansa Yoshitaka Funakoshi, joka kehitti karatea hyvin paljon eteenpäin. Hänen ansiostaan karatesta tuli liikkuvampaa ja monipuolisempaa, pidemmät asennot otettiin käyttöön, lisäksi potkuvalikoima laajeni. Yoshitaka kehitti fudo dachi -seisonnan, jotta liikkuminen useampiin eri suuntiin olisi voimakasta ja luonnollisempaa kuin zenkutsu dachissa tai kiba dachissa. Harjoittelusta tuli monipuolisempaa. Fudo dachi on Shotokan-ryu Kase ha tyylisuunnan perusseisonta. Kolmas opettajani oli Motonobu Hironishi, joka siirtyi myöhemmin Shotokai-tyylisuuntaan. Hironishi sensei opetti minua kuuden yliopistovuoteni aikana Senshun yliopistossa.

Kertoisitteko hieman Motonobu Hironishi senseistä?

Hän aloitti karaten harjoittelun 1931, 19-vuotiaana. Hän oli Gichin Funakoshin ja Yoshitaka Funakoshin oppilas ja opetti myöhemmin karatea Japanin yliopistoissa. Hironishi ei pitänyt kilpailusta ja kannatti aina karaten harjoittelua budona ei kilpailuna. Hironishin mukaan karate ei ole todellista kilpailutilanteessa. Kuten aiemmin sanoin, Hironishi siirtyi Shotokai-tyylisuuntaan pitkälti sen vuoksi, ettei Shotokai-tyylisuunnassa ole kilpailuelementtiä.

On sanottu, että Tadao Okuyama sensei saavutti korkeamman tason kuin Yoshitaka Funakoshi sensei — onko näin?

Mielestäni Yoshitaka saavutti korkeamman tason kuin Okuyama. Yoshitakan kuoltua 1945 Okuyama toki kehittyi edelleen, muttei mielestäni saavuttanut Yoshitakan taitotasoa. Minulle Yoshitaka on aina numero yksi. Varsinaisesti näitä kahta ei voi edes vertailla, koska heidän karatensa oli erilaista. Yoshitaka oli enemmän fyysinen karateka, kun taas Okuyama sai energiansa jostain muualta — outoa eikö totta!

Milloin viimeksi tapasitte Okuyama sensein kanssa?

Emme ole tavanneet vähään aikaan. Soittelemme aina silloin tällöin. Yleensä kysymme toisiltamme harjoittelusta, vaihdamme mielipiteitä. Hän elää ja harjoittelee Japanissa ja on jo yli 80-vuotias. Ystävyytemme on kestänyt -40 luvun yliopistovuosilta saakka.

Näettekö mitään ongelmia nykyisessä harjoitteluasenteessa verrattuna Yoshitaka sensein aikoihin?

Ei välttämättä ongelmia. Toki harjoittelu sota-aikana oli hyvin erilaista kuin näinä päivinä. Suurin ero on se, ettei tekniikkaa kontrolloitu sodanaikaisessa harjoittelussa. Atobaya eli tekniikan läpivieminen oli hyvin tavallista. Tappaminen yhdellä iskulla oli harjoittelun perustana. Nykyisin jotkut harjoittelevat kilpailua varten — miksi?

Mihin suuntaan toivotte karaten kehittyvän tulevaisuudessa?

Budo ei ole kilpailua. Budo on taistelua. Karate on suojelua: itsesuojelua, lähimmäisen tai omaisuuden suojelua. Perinteinen karate ei sisällä kilpailua — joka muuta väittää, on väärässä. Uskokaa pois — olen nähnyt koko kehityksen. Kilpailusäännöt kehitettiin 1950-luvulla. Torjunnoista ei saa pisteitä. Budo on realistista, samurai-perinteeseen kuuluvaa taistelua — tähän kuuluu myös perinteinen karate. Kilpailu on sen sijaan kaukana realistisesta taistelusta. Säännöt ja kapea tekniikkavalikoima eivät tee oikeutta todelliselle karatelle. Tekniikka yksipuolistuu, ja karatesta tulee arvostelulaji aivan kuten tanssista — tästähän ei ole kysymys.

Karatea pitäisi harjoitella vakavammin. Miksi harjoitella kataa vain muodon vuoksi? Se on kuin tanssia. Realistinen kata bunkai -harjoittelu auttaa ymmärtämään kataa aivan eri tavalla. Voimakas torjunta vahingoittaa vastustajaa, hyökkäystä ei välttämättä tarvita — karatessa ei ole turhia liikkeitä. Nämä asiat pitäisi muistaa harjoiteltaessa karatea. Karate ni sente nashi; karatessa ei ole ensimmäistä hyökkäystä — torjunta aina ensin.

 


 

 

Lisäksi Kase sensein puheesta kävi hyvin selväksi mm. seuraavaa:

  • Kase Ha -tyylisuunta on hyvin erilaista kuin JKA-karate. Shotokai-tyylisuunnan kanssa sillä on joitain yhteisiä piirteitä. Kase Ha -harjoittelu on hyvin realistista ja erittäin monipuolista. Se on kuudenkymmenen vuoden kehitystyön tulos.
  • Kase sensei on kehittänyt karateharjoittelua eteenpäin koko pitkän uransa ajan. Edelleenkin hän lisää uusia ideoita harjoitteluun. Alkusysäyksen tähän kehitykseen antoi Yoshitaka Funakoshi jo 1940-luvulla.
  • Miksi tallata jatkuvasti tasamaata, kun on mahdollisuus nousta korkeammalle tasolle ja nähdä paremmin, laajemmalle ja kauemmas!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s