Aloitellessani karatea huomasin yllätyksekseni hyvin nopeasti, että tämä touhu on hyväkuntoisellekin harrastajalle varsin fyysistä. Lapsellisen innokkaana peruskurssilaisena kiinnostuin myös karaten historiasta ja sitä kautta edelleen henkisestä ja filosofisesta näkökulmasta. Hankin saman tien pienen läjän kirjoja, jotka avasivat hyvän näkymän nimenomaan karaten henkiseen puoleen.

Melko pian aloittamiseni jälkeen minussa puhkesi isieni tauti. Taistelin sairautta vastaan reilun vuoden ennen kuin suostuin hyväksymään sen, että jään siinä taistelussa joka tapauksessa kakkoseksi. Viimeistään siinä vaiheessa ymmärsin, että karate-do ei ole päämäärätöntä huitomista ja heilumista. Varsinkin usein toistuvien sairaalajaksojen aikana tartuin hankkimiini kirjoihin yhä hanakammin ja etsin niistä jotain. En vielä tiedä, löysinkö mitään itseäni kantavaa ja kestävää, mutta sainpahan ainakin innostavaa pohdittavaa. Muutama ohje on jäänyt pysyvästi mieleen. En oikeastaan pidä niitä ohjeina vaan jonain suurempana — ne ovat arvoja. Niistä ensimmäinen, kattavin ja mielestäni tärkein näyttää tältä:

一、人格 完成に 努める こと

Sama helpommin luettavin kirjaimin: hitotsu, jinkaku kansei ni tsutomeru koto. Vapaa käännökseni englanniksi: Seek the perfection of your own character. Suomennoksen jokainen miettiköön itse.

Luulen, että jos lähin opettajani — ja hänen opettajalinjansa senseit — eivät ilmentäisi tuota ohjetta riittävästi, olisin luovuttanut jo kauan sitten.

—Marko