Kesäleiri Jyväskylässä

Kase Ha Finlandin kesäleirille kokoonnutaan tänä vuonna Jyväskylään heinäkuun 26.–28. päivinä. Tuttuun tapaan leirin pääohjaaja on belgialainen Dirk Heene, jolle myönnettiin viikko sitten Portugalissa KSKA:n Gasshukun yhteydessä 9. danin vyöarvo.

Kesäleirin kutsu on Facebookissa.

Tämän vuoden Jäsenleiri on jo aiemmin ilmoitetun mukaisesti Iisalmessa 22.–24.11. Seuraava Talvileiri on puolestaan Espoossa 14.–16.2.2020.

Mainokset

KHF-leirit 2019

Kase Ha Finlandin Talvileiri 2019 on siis Oulussa 15.–17. helmikuuta. Kesäleiri on 26.–28. heinäkuuta läntisellä alueella eli joko Jyväskylän lähistöllä tai pääkaupunkiseudulla, Jäsenleiri puolestaan 22.–24. marraskuuta Iisalmessa.

Hallitus 2019

Kase Ha Finland ry:n syyskokous valitsi 24.11.2018 yhdistyksen hallituksen vuodelle 2019: nykyinen hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla myös ensi vuonna. Ensi vuonnakin puheenjohtajana toimii siis Harri Kähönen. Varapuheenjohtajana ja jäsenkirjeen toimittajana jatkaa Satu Inkinen. Rahastonhoitajana jatkaa Matti Meinilä ja sihteerinä Tommi Saarinen. Toiminnantarkastajaksi vuodelle 2019 syyskokous valitsi Toni Gallénin ja varatoiminnantarkastajaksi Jukka Issakaisen.

Leiri Espoossa

Kase Ha Finlandin perinteinen marraskuun lopun leiri on tällä kertaa Espoossa. Ajankohta on 23.–24.11., treeniajat ja -paikat ovat:

  • pe 23.11. klo 19.30–21.00 Otahallin Aalto-sali (Otaranta 6, Espoo)
  • la 24.11. klo 10.30–12.00 Tozan dojo (Karakallion ostoskeskus; Kotkapolku 3, Espoo)
  • la 24.11. klo 15.00–17.00 Otahallin Aalto-sali (Otaranta 6, Espoo)

Leiri on Kase Ha Finland ry:n jäsenille ilmainen; muille leirin hinta on 20 euroa.

Lauantaina treenien päätteeksi yhteinen illallinen klo 18 omakustanteisesti ravintola Fat Lizardissa Otaniemessä. Ilmoittautuminen illalliselle 21.11. mennessä joko KHF:n Facebook-sivulla tai lähettämällä viesti Markolle (Häkkinen) numeroon nollaneljänolla 519 kaksviis kaksviis (SMS tai WhatsApp).

 

Kesäleiri Oulussa

Kesäleiri järjestetään 27.–29.7.2018 Oulussa, ei siis Rovaniemellä. Leirin pääohjaajana on jälleen shihan Dirk Heene Belgiasta. Kutsu ilmestyy tuonnempana. Treenipaikkana on tälläkin kerralla Honkapirtti.