Pitkästä aikaa on tarjolla perinteinen leiri paikan päällä: Kesäleiri Hombulla 30.7.–1.8. Leirin päävetäjänä toimii sensei Dirk Heene.

Pitkästä aikaa on tarjolla perinteinen leiri paikan päällä: Kesäleiri Hombulla 30.7.–1.8. Leirin päävetäjänä toimii sensei Dirk Heene.

Koronapandemian vuoksi Talvileiri toteutetaan tutulla Zoom-mallilla 12.–14.2.2021. Samana viikonloppuna on myös yhdistyksen kevätkokous, jossa käsitellään sääntömääräiset asiat. Myös kokous hoidetaan Zoomilla samaan tapaan kuin marraskuussa pidetty syyskokous.
Vuoden 2020 Kesäleiri on Hombulla eli Sonkajärven Aittokoskella 24.–26. heinäkuuta. Leirikutsu ilmestyy kevään aikana.
Kase Ha Finland ry:n sääntömääräinen syyskokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2020. Hallituksen puheenjohtajaksi kokous valitsi Marko Häkkisen ja hallituksen muiksi jäseniksi Satu Inkisen, Matti Meinilän ja Tommi Saarisen.
Talvileiri 2020 on siis Espoossa 14.–16. helmikuuta, treenipaikkana Otahalli. Perjantai-illan treeni alkaa kello 19.30. Tarkempi kutsu ilmestyy lähipäivinä.
Kase Ha Finland ry:n perinteinen Talvileiri on tänä talvena Espoossa 14.–16. helmikuuta 2020. Leirin harjoitusten päävetäjänä toimii jälleen Dirk Heene, 9. dan. Tarkempi kutsu ilmestyy lähipäivinä. Leirin yhteydessä järjestetään myös yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous.
Loppusyksyn perinteinen Jäsenleiri on tänä vuonna Hombulla eli Sonkajärven Aittokoskella. Ajankohta on 22.–24. marraskuuta. Leirin yhteydessä on ohjelmassa myös kase Ha Finland ry:n sääntömääräinen syyskokous. Kokouskutsu on lähetetty jäsenille sähköpostitse 7.11.
Kase Ha Finlandin kesäleirille kokoonnutaan tänä vuonna Jyväskylään heinäkuun 26.–28. päivinä. Tuttuun tapaan leirin pääohjaaja on belgialainen Dirk Heene, jolle myönnettiin viikko sitten Portugalissa KSKA:n Gasshukun yhteydessä 9. danin vyöarvo.
Kesäleirin kutsu on Facebookissa.
Tämän vuoden Jäsenleiri on jo aiemmin ilmoitetun mukaisesti Iisalmessa 22.–24.11. Seuraava Talvileiri on puolestaan Espoossa 14.–16.2.2020.
Kase Ha Finlandin Talvileiri 2019 on siis Oulussa 15.–17. helmikuuta. Kesäleiri on 26.–28. heinäkuuta läntisellä alueella eli joko Jyväskylän lähistöllä tai pääkaupunkiseudulla, Jäsenleiri puolestaan 22.–24. marraskuuta Iisalmessa.
Kase Ha Finland ry:n syyskokous valitsi 24.11.2018 yhdistyksen hallituksen vuodelle 2019: nykyinen hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla myös ensi vuonna. Ensi vuonnakin puheenjohtajana toimii siis Harri Kähönen. Varapuheenjohtajana ja jäsenkirjeen toimittajana jatkaa Satu Inkinen. Rahastonhoitajana jatkaa Matti Meinilä ja sihteerinä Tommi Saarinen. Toiminnantarkastajaksi vuodelle 2019 syyskokous valitsi Toni Gallénin ja varatoiminnantarkastajaksi Jukka Issakaisen.
Kokoonnumme perinteiselle Talvileirille 15.–17.2.2019, tällä kertaa Ouluun. Harjoitusten vetäjänä toimii alustavien tietojen mukaan Jarmo Niiranen, 4. dan.