Tarinoita Kasesta

Vaikka nuori Kase lupasi vuonna 1944 ensimmäiselle karateopettajalleen, Yoshitaka Funakoshille, ettei koskaan käyttäisi karatea dojon ulkopuolella, hänen tiedetään rikkoneen lupauksensa. Vanhemmiten Kasen lähestymistapa karateen oli itsepuolustuksellinen. Kaiketi sen myötä hän oli tarpeen tullen valmis puolustamaan itseään, läheisiään ja omaisuuttaan.

Tarve tuli vastaan Pariisin metrossa. Kaksi miestä hyökkäsi Kasen tyttären kimppuun ryöstöaikeissa. Rosvot eivät kaiketi olettaneet vieressä istuneesta, leppoisasti hymyilevästi vanhuksesta olevan ryöstön pysäyttäjäksi. Rosvot olettivat väärin. Jälkikäteen Kase kommentoi tapahtunutta hersyvästi: ”Very good Heian bunkai.”

Eteläafrikkalainen Nigel Jackson suoritti JKA:n opettajakurssin (kenshusei) 1960-luvun lopulla. Kase asui tulloin Pariisissa ja kiersi opettamassa eri puolilla maailmaa, mutta kävi vuosittain myös JKA:n salilla sekä oppimassa että opettamassa. Jackson kertoo:

My lasting memory of Kase Sensei included Kenji Yano. Kase visited the JKA once and joined the kenshusei training for a session. He had been away from Japan for a while and wasn’t that young. We lined up against each other for jiyu ippon kumite. After a few attacks, everyone moved one place to the left. We kenshusei could then look up the line and work out who we would be facing. I was relieved to see that I would miss Yano for that session but noticed that he would be facing Kase, who was next to me in the line. Yano charged wildly into Kase. One of the resident seniors ran up and tried to chase Yano away and take his place. Kase calmly told the senior instructor to step back and not to worry.

With every attack, Kase swept Yano off his feet. Shoji, who directed the class, played the game and didn’t order a change in partners for at least four times longer than usual.

Yanoa ei tämän jälkeen nähty salilla pitkään aikaan. Hänestä kasvoi myöhemmin arvokas herra, joka vuosia myöhemmin palasi JKA:n riveihin. Nykyään hän kuuluu mm. JKA:n johtokuntaan ja opettaa edelleen sekä Japanissa että ulkomailla.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s